Äiti marraskuu

Nautin kerronnasta, sen poukkoilevasta katsantotavasta. Voisin ruotia kyllästymiseen asti jokaista kahdeksaa pohdintoa, nostaa hämmentäviä, monitulkintaisia, naurattavia ja liikuttavia kohtia sekä ällistellä nyrjähtäneisyyttä. Tai heltyä monisanaiseksi lämmöstä, jolla kertoja lähimpiään tarkastelee.
Kannattaa lukea.
Kulttuuripohdintoja-blogi
 

Sandström kirjoittaa ihastuttavan aistimuksellisesti ja keksii ja kehittelee jatkuvasti tuoreita, havainnollisia vertauksia kertojansa huomioiden ja mietteiden selvennykseksi.
Äiti marraskuun arvoituksellisuus ja monikerroksisuus sekä Sandströmin taiturimainen kieli tarjoavat lukijalle sen harvinaislaatuisen ilon, että kirjan voi ja haluaa lukea uudelleen ja taas uudelleen ja nauttia joka lukukerrasta.
Kirjareppu-blogi
 

Kun äiti melkein kamelin tappoi, ja ontuminen loppui antabus-kuurilla Peter Sandströmin tragikoomisille sukutarinoille ei mikään inhimillinen ole vierasta.
Runeberg-palkitun Peter Sandströmin Äiti marraskuu tuo nykykirjallisuuteen vaaran tuntua. Arkea ja ihmiskohtaloita kuvataan teoksessa absurdin huumorin kautta.
Juhani Brander, Aamulehti
 

Sandström kirjoittaa jälleen esiin pienen paikan maagista henkeä, omalakista erityisyyttä. Samaa maailmaa elävien yhteys ja eron kokemus muihin kasvaa esiin ajassa. Kello-novellissa melankolinen kaipuu menneeseen elää esineissä, muistot ovat kiinnittyneet ihmisten asentoihin, eleisiin ja puhetapoihin.
Mervi Kantokorpi, Helsingin Sanomat
 

Ajan kulumisen haikeus, ikääntyminen ja lasten auttamaton etääntyminen omille teilleen korostuvat. Kaiken kaikkiaan voi todeta harvoin lukevansa näin syvällistä, oivaltavaa ja kaunista vanhemmuuden kuvausta.
Hannu Niklander, Keskisuomalainen, Karjalainen
 

Kirjan kaunein pohdinta on nimeltään Kello. Peter Sandström muistaa vuosikymmenten takaista kesää silloisen tyttöystävänsä, nykyisen vaimonsa kanssa. /---/ Vahva elämäntunne ja onnellisuus kirkkaina alkukesän päivinä välittyvät niin että sydän on pakahtua lukiessa.
Kirjan kiehtovuutta lisää, että se kertoo todellisista esineistä ja paikoista, mutta niihin kietoutuu maagisesti epätodellisia asioita. Samoin kuin maantieteellisesti liikutaan paikasta toiseen, ajatuksissa vaelletaan nykyhetken ja menneisyyden välillä.
Leena Nygård, Keskipohjanmaa
 

Kerronta huokuu lämpöä, haikeutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jonkun muun kirjoittamana arkipäiväinen tarinointi olisi puuduttavaa, mutta Peter Sandströmin tekstissä on tasoja. Älykäs kirja kuvaa hienosti ajan kulkua ja sukupolvien ketjua, ihmisten erilaisuutta. Itseään Sandström tarkastelee itseironisesti ja vähän huvittuneesti. Ihminen on aina arvoitus myös itselleen.
Suvi Kerttula, Ilta-Sanomat
 

Kyse on miehisyydestä ja sen eri rooleista. Puutarhurina toimineen isänkin muisto elää kaikessa siinä, mitä hän on istuttanut. Jälleen kerran mies tulee näkyväksi vasta toimiensa myötä.
Juhani Brander, Turun Sanomat
 

Teoksen kirjailijapäähenkilö on kuin kirjailija Karl Ove Knausgårdin positiivinen pikkuserkku.
Kääntäjä onnistuu teoksen omalaatuisen huumorin ja vanhahtavuudella leikkimisen välittämisessä.
Sini Kiuas, Hämeen Sanomat
 

Päähenkilö luotaa suhdettaan vanhempiinsa, sisareensa, puolisoonsa ja lapsiinsa. Kertomalla heistä päähenkilö kertoo samalla itsestään. Runoilijoiden tavoin hän on kielellisesti erityisherkkä.
Tommi Melender, Suomen Kuvalehti
 

Kirjailijan lempeä suhde aikaan ja eri ikäkausiin on lääke nakertavaan huoleen siitä, että asiat ja ihmiset vain virtaavat ohi. Lämpökääre, joka sulattaa huolestuneisuuden lihaslukot.
Voi Hyvin -lehti
 

Lähtökohtana on, että emme elä ajassa, vaan ajat elävät meissä. Muistot ja havainnot lomittuvat toisiinsa, ne ovat kiinni toisissaan. Kirjallisuudella voi kuvata loistavasti elämän repaleita.
Ville Hänninen, Parnasso