Ulla Donnerin sarjakuva Spleenish on Sarjakuva-Finlandia-ehdokas. Palkinto jaetaan yhdennentoista kerran Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaalilla maaliskuussa 2018.
Vuoden 2018 palkinnon saajan valitsee avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja. Tunnustuspalkinto myönnetään kotimaiselle tekijälle yksin tai yhdessä toisen osapuolen kanssa tekemästä ansiokkaasta sarjakuva-albumista. Palkintosumma on 5 000 euroa. Ehdokkaaksi asetettiin yhteensä 54 sarjakuva-albumia.
Tampere Kuplii ry:n asettama nelihenkinen valintalautakunta valitsi kärkikymmenikön. Ulla Donnerin Spleenish valittiin joukkoon seuraavin perustein: ”Vahva esikoisteos omalla varmalla ja raikkaalla ilmeellään. Tarina on sekä viihdyttävä että melankolinen, sillä punavihreän kuplan ja epäonnistumisen pelon kuvaus on todella osuvaa. Typografiaa ja tehokeinoja on käytetty taitavasti ja kerronnan rytmi on elävä. Omaelämänkerrallinen sarjakuva tiivistää tarkkanäköisesti graafisen sukupolven elämäntyylin ja ahdistuksen.”