Radio Popov Finlandia-ehdokas

Anja Portinin lastenromaani Radio Popov on lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas 2020.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa ja se annetaan tunnustuksena ansiokkaasta suomalaisesta lasten- tai nuortenkirjasta. Voittaja julkistetaan 25.11.2020.

Raati perustelee valintaa seuraavasti:

Lämmin seikkailutarina kertoo yksinäisistä lapsista, joiden huolet joku kuitenkin kuulee. Kirjassa on klassisen saturomaanin aineksia ja sympaattinen kertojanääni. Keksijä Popovin radio luo toimivan kehyksen tarinalle, jossa hylätyt lapset ryhtyvät auttamaan toisiaan.

”Ehdokkuus tuntuu tavattoman tärkeältä. Se kertoo siitä, että kirja on puhutellut lukijaa, mikä on ehkä paras palkinto mitä kirjailija voi työstään saada”, Anja Portin kertoo.

Radio Popovia hän on työstänyt parin vuoden ajan:”Kirjani lähtevät liikkeelle usein jostain yksittäisestä kuvasta tai tilanteesta. Tällä kertaa mielessäni pyöri kuva yksinäisestä pojasta, joka odottelee unta yöllä eteisen matolla. Lueskelin samoihin aikoihin radion historiaan liittyvää kirjaa, jossa kerrottiin Aleksandr Popovista ja muista radion kehittäjistä. Silloin syntyi ajatus radio-ohjelmasta, jonka nimi olisi Radio Popov. Kertojanääni löytyi yllättävän helposti. Tuntui siltä, että Alfred oli ollut pitkään hiljaa ja sai vihdoin tilaisuuden kertoa tarinansa, jonka minä vain kirjoitin ylös.”

Anja Portin (s. 1971) on helsinkiläinen kirjailija, joka kirjoittaa sekä aikuisille että lapsille. Hän on aiemmin kirjoittanut romaanin ja kolme lastenkirjaa. Lisäksi hän on kirjoittanut ja toimittanut esseekokoelmia ja tietokirjoja. Hänen lastenkirjoistaan on tehty myös näytelmäsovituksia. Portin on opiskellut Helsingin ja Turun yliopistoissa ja valmistunut filosofian ja oikeustieteen maisteriksi. Hän on työskennellyt muun muassa toimittajana ja tutkijana.

Kirjan on kuvittanut Miila Westin.

radio_popov_208x312_150dpi