Kustantamo S&S julkaisee kirjallisuutta laidasta laitaan: kaunokirjallisuutta, kertovaa tietokirjallisuutta sekä lasten- ja nuortenkirjoja. Otamme vastaan käsikirjoituksia allaolevan linkin kautta. – Huomaa, että meille voi lähettää myös osittaisia käsikirjoituksia. Kuulemme mieluusti etenkin tietokirjaideoista jo varhaisessa vaiheessa. Ethän kuitenkaan lähetä meille täysin luonnosmaista tekstiä! Ajattele hyvin, kirjoita ajatuksesi selvästi ja jäsentele ajatuksesi ytimekkäästi synopsiksessa. Kohdassa genre voit luonnehtia käsikirjoituksesi lajia parin kolmen yleisen kategorian avulla: oletko kirjoittamassa romaania, trilleriä, tietokirjaa, lastenkirjaa… Kerro saatteessa omin sanoin mitä, kenelle ja miksi kirjoitat. Kerro myös, kuka sinä olet.

Tutustumme kaikkiin käsikirjoituksiin, mutta runoja emme tällä hetkellä valitettavasti julkaise. Meillä ei myöskään ole mahdollisuuksia antaa perusteellista palautetta niistä käsikirjoituksista, jotka eivät sovi meille. Pyrimme ottamaan jokaiseen lähettäjään yhteyttä kolmen kuukauden sisällä.

Lomakkeen käsikirjoitus-kohdassa voi tällä hetkellä ladata ainoastaan yhden tiedoston, joten esimerkiksi kuvia sisältävät käsikirjoitukset voi lähettää osoitteeseen kasikirjoitukset@sets.fi. Jos lomake oikuttelee, voit hyvin lähettää käsikirjoituksen sähköpostitse.

Mutta nyt rohkeasti eteenpäin!

Lataa*

*Muutamakin luku riittää.
Ladatut tiedostot:

Idea

Genre

Saatekirje

Tekijä

Yhteystiedot

Kuka sinä olet?