Pihoja peittää asvaltti, kerrostalot ovat betonia ja kasvot kovat kuin kivi. Ollaan Göteborgin lähiössä, Gårdstenissa, "kivipihassa". Piikkisistä puskista lapset voivat löytää palautuspulloja ja kaduilta tupakantumppeja. Teinit roikkuvat toimettomina puolityhjällä torilla ja rappukäytävissä. 

Miiralla on trimmattu stendari. Hän tönäisee Veraa, joka tönäisee takaisin. Nauraa niin että kyynelet valuvat. Äidin vikkelä moppi piirtää kahdeksikkoja, kerros kerrokselta, pyyhkii sammuneen juopon ympäriltä, hankaa nurkkia ja listoja. Katossa näkyy tupakansytyttimen jälkiä, seinissä ja ikkunoissa räkäklimppejä, nuuskamällejä ja potkunjälkiä. Nistit osaavat karatea. Niillä on veitset. Koulunpihan roskikset palavat. 

Miira on syntynyt Ruotsissa, mutta ruotsalaisten silmissä hän on aina vain maahanmuuttaja, jonka on opiskeltava ruotsia toisena kielenä. Mutta Miira on erilainen kuin muut tytöt suomiluokalla. Hän on rohkea, peloton, eikä kukaan määrää häntä. Miirasta ei tule mitään rappusiivoojaa, vaan pääministeri tai aivokirurgi. 

Eija Hetekivi Olssonin ravisuttava esikoisromaani Tämä ei ole lasten maa sijoittuu 80-luvun ruotsalaislähiöön. Romaani piirtää armottoman kuvan siitä Ruotsista, joka alkoi nostaa päätään 80-luvun kasvukauden aikana idyllisten kansankotivuosien jälkeen. Romaani sai vuoden 2012 Stig Sjödin -kirjallisuuspalkinnon ja on vuoden 2012 August-palkintoehdokas.

Pokkari
Paperikirja

Viime vuonna Ruotsissa ilmestynyt romaani oli ehdolla August-palkinnon saajaksi ja voitti työläiskirjallisuuteen keskittyvän Stig Sjödin -palkinnon.

Syystä on huomioitu ja palkittu. Tämä ei ole lasten maa on vahvan omaääninen romaani, joka tuo luokkakysymykset ja monet muut isot asiat lukijan silmien eteen ja mietittäväksi.

Sanna Kangasniemi, Helsingin Sanomat

 

Hetekivi-Olssonin vimmainen esikoiskirja pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa Gårdstenin lähiössä. Hän tavoittaa uskottavasti lapsen äänen ja kuvaa hienosti, miten kaoottiselta ja epäoikeudenmukaiselta maailma vaikuttaa, kun mihinkään ei ole sananvaltaa. Lähes supersankarimainen Miira hurmaa oitis puolelleen.

JONNA TAPANAINEN, Me Naiset

Eija Hetekivi Olsson on onnistunut kirjoittamaan esikoisromaanin, joka vakuutti intensiivisyydellään. Todentuntuinen tarina Miirasta jää mieleen pitkäksi aikaa. Kunpa tämä kirjailija kirjoittaisi jo seuraavaa!

Lukuneuvoja

On hienoa lukea siivoojasta ja tehdastyöläisestä, joita ei vaivaa apaattisuus, alkoholismi tai väkivalta. Kertojanääni ei ole masentuneen, salaista syyllistämisenhaluaan hoivaavan masokistin, jollainen kirjallisten alaluokkakuvausten kertoja konventionaalisesti odotetaan nykykirjallisuudessa olevan.

Hetekivi Olsson on kirjoittanut esiin hurjan tytön ja maailman, jossa tyttöväkivalta vie kohti väkivallattomampaa tulevaisuutta.
Expressen

 

Eija Hetekivi Olsson


Eija Hetekivi-Olsson

Miira