Meidän piti lähteä
Tämä sanaton kuvakirja kertoo erään perheen tarinan: ensin kaikki on hyvin, mutta sitten alkaa sota, ja heidän on lähdettävä pakoon. Pitkän matkan jälkeen perhe saa uuden kodin.
Sanattomilla kuvakirjoilla on pitkät perinteet, ja niiden merkitys kasvaa monikulttuurisuuden myötä. Lapsi voi itse tai yhdessä aikuisen kanssa luoda kuvien ympärille tarinan oman kokemusmaailmansa pohjalta.
Maahanmuuttajalapsi ei tunne itseään ulkopuoliseksi vieraan tekstin vuoksi vaan pystyy lukemaan kirjaa tasavertaisesti kaikkien kanssa, ja toisaalta kuka tahansa pääsee eläytymään siihen, miltä tuntuu lähteä pois omasta kodista.
Meidän piti lähteä on todella upea teos, jonka äärelle palaan vielä varmasti useasti sekä itsekseni että lasteni kanssa. Pelliccioni on kirjoittanut kirjaan loppuun lyhyen tekstin, miten sanatonta kuvakirjaa kannattaa lapsen kanssa lukea. Tärkeää on antaa lapselle tilaa tehdä omia tulkintojaa ja edetä hitaasti. Lapsella pitää olla mahdollisuus kertoa kirjan herättämistä ajatuksista, eikä kirjaa lukiessa saa kiirehtiä. Ei ole mikään ihme, että meilläkin lapset halusivat heti tutkia niitä tiettyjä kohtia uudestaan, ja juuri ennen nukkumaanmenoaa keskimmäinen lapsi vielä varmasti: "Onhan tämä kirja meidän oma?"
Luetaanko tämä? -blogi
Kuvasatu osoittautuu oivaksi tavaksi käsitellä pakolaisperheen matkaa turvapaikanhakijaksi. Sanaton tarina etenee hienosti Pelliccionin herkän ilmaisun voimin. Aihe voi herättää aikuislukijassa epävarmuutta, mutta asioiden puhkiselittämiselle ei ole tarvetta; kuvasadun lukeminen vaatii aikuiselta kuulolla olemista.
Marjaana Roponen, Aamulehti
Pelliccionin kirjan kautta lapsi voi itse sanoittaa ja tarinallistaa sodan keskeltä pakenevan perheen tarinan. Pakolaisperheen tarina tulee hyvin lähelle niin lasta kuin lapsen tarinaa kuuntelevaa vanhempaakin. Sanattoman lastenkirjan ydinidea on erittäin oivaltava ja ehkä juuri tällä hetkellä entistä tarpeellisempi.
Pia Timberg, Ikkuna