Linnunkesyttäjä

26,00 

Alin hinta 30 päivään:
26,00 €
Tuotetunnus (SKU): Ei saatavilla/-tietoa
Arviot

Karin Erlandssonin Taru Silmäterästä –sarjan kaksi ensimmäistä osaa täyttävät laadukkaan ja kansainväliset mitat täyttävän teoksen kriteerit mennen tullen. Linnunkesyttäjässä työstetään rohkeutta, yhteisöllisyyttä ja lähimmäisenrakkautta. Lastenkirjahylly-blogi  

Tartun innoissani Karin Erlandssonin uutuuteen. Taru silmäterästä -sarjan edellinen osa Helmenkalastaja voitti Runeberg Junior -palkinnon. Se kertoi Mirandan ja kymmenvuotiaan Sirkan seikkailuista merellä. Linnunkesyttäjä jatkaa kauniisti kerrottua ja koukuttavaa tarinaa. Elina Venesmäki, Suomen Kuvalehti  

Kirjailija
Karin Erlandsson

Karin Erlandsson debytoi vuonna 2014 romaanillaan Minkriket (Minkkitarha, suom. Taija Mård) ja on sen jälkeen julkaissut kaksikymmentä kirjaa eri genreissä ja eri ikäisille lukijoille. Hän on syntynyt vuonna 1978 Uudessakaarlepyyssä ja on koulutukseltaan kirjallisuustieteen maisteri. Opintojen jälkeen hän työskenteli 13 vuotta toimittajana ennen kuin ryhtyi vuonna 2018 päätoimiseksi kirjailijaksi. Hän

Lue lisää

Lisätiedot

Lisätiedot

ISBN

9789515245922

Julkaisuvuosi

2018

Formaatti

E-kirja, Kovakantinen, Äänikirja

Sivumäärä

317

Äänen kesto

Ikäryhmä

9-12

Kirjailija

Karin Erlandsson

Kääntäjä

Tuula Kojo