Download Kuva:
Susanna Iivanainen
Download Kuva:
Susanna Iivanainen
Download Kuva:
Susanna Iivanainen
Lukunäyte
Huima lasten fantasiasarja alkaa!

Lenna Anderssen eli elämänsä kahdeksan ensimmäistä vuotta kaupungissa, jonka nimi oli Kardum, maailmassa, joka oli kääntynyt nurin päin. Siellä missä ennen oli taivas, oli nyt maa, ja missä piti olla maata jalkojen alla, olikin vain huikaiseva pudotus tyhjyyteen. Tapahtuma, jota kutsuttiin Kiepaukseksi, oli mullistanut kaiken. Ihmiset ovat kuitenkin oppineet pärjäämään ylösalaisessa maailmassaan, ja Lennan perheen elämä Kardumissa on oikeastaan juuri sopivan jännittävää ja mukavaa kunnes puhdas vesi alkaa loppua. Miten Lennan ja hänen perheensä, äidin, isän, pikkusiskon ja lemmikkikanan, käy? Uskaltavatko he lähteä etsimään tulevaisuuttaan toisesta maailmasta, joka ehkä on jossain heidän allaan, taivaalla?
 

Sähkökirja
Paperikirja
Osta

26.00 €

Nurinkurinen lastenfantasia vie mennessään. /---/ nopeasti lukija on kokonaan omintakeisen tarinan pauloissa. Kiepaus muistuttaa elämän perusasioista: perheenjäsenten ja muiden läheisten välinen luottamus on korkeaa elintasoa ja maallista mammonaa tärkeämpää. 
Blogi, Lastenkirjahylly

On mahtavaa, että lapsillekin tehdään ja julkaistaan suomeksi kirjoitettua lasten fantasiakirjallisuutta. Käännöksistä häviää aina jotain, oli kääntäjä työssään sitten kuinka hyvä tahansa. Kiepaus-kirja sopii alakouluikäisten ja sujuvasti lukemaan oppineiden itse luettavaksi. Kirja toimii mainiosti myös aikuisen ääneen lukemana pienemmille lapsille, kuten viisivuotiaan esikoiseni ikäisille.
Blogi, Lähiömutsi
 

Kiepaus on ennen kaikkea jännittävä matka toiseen todellisuuteen, mutta kirjasta löytyy monesta muusta nykylastenkirjasta tuttu sanoma. Fantasian keinoin Hurme herättelee pohtimaan luonnonkatastrofien läheisyyttä: Lennan arjen kautta voi eläytyä maailmaan, jossa vesi ja sähkö eivät ole itsestäänselvyyksiä.
Marjaana Roponen, Aamulehti

Vuokko Hurme


Vuokko Hurme & Suvi Kari

Karjukirja

Vuokko Hurme & Suvi-Tuuli Junttila

Leikkimään, teippi!